Niin lukee polvessani. IDIOT verisin kirjaimin ja loput punaisella kuulakärkikynällä, koska en halua että Rakas koskaan näkee sitä.

Älkää ymmärtäkö väärin. En ole eronnut Rakkaasta, enkä aikeissa jättää. Rakastan häntä enemmän kuin mitään ja itkin silmäni punaiseksi toissa iltana vain koska hän ei vastannut viestiini. Mutta sen lisäksi. Olen ihastunut pienesti erääseen, jota kutsuin syksyllä nimellä Tyttö. Vieläkin pidän hänestä, vaikka minulla on Rakas joka on tärkein. Tämän lisäksi, Tyttö vihaa minua. Siksi, että palasin Rakkaan kanssa yhteen, koska olin törkeä ja kusipäinen, mutta siinä tunteiden viidakossa en vain enää osannut sanoa mitään. Olin eksynyt ja niin olen vieläkin. Ja vihaan itseäni koska Tyttö vihaa minua, haluaisin olla hänen ystävänsä. Oikeasti, hän on ihana.

Tämä kaikki kuulostaa niin väärältä. Mutta minä olen epätoivoinen, olen huono, huonompi, huonoin, enkä varmaan koskaan saa tunteitani yhtään selvemmiksi. Tiedän vain, että rakastan Rakasta ja pidän Tytöstä, mutta tiedän että minun ei pitäisi tehdä niin samaan aikaan.

Jospa pääsisin Rakkaan luokse, ehkä tämä helpottaisi.

Ehkä en satuttaisi itseäni joka ilta.

Ehkä oppisin että muut ensin ja minä vasta sitten.





Rosaline

Pitkään, mutta en tarpeeksi pitkään. Polvessa on muutama, nyt hävettää ja tekisi mieli hävittää se veitsi mitä käytän, mutta ei minusta ole siihen. Haluaisin vain että joku auttaisi minua tässä asiassa, mutta en luultavasti vain anna kenenkään auttaa.

Olen vaikea lapsi ja pahoillani siitä.

Huomaattehan, minä luen kokeisiin. Kertaan, miten ruoka matkustaa kehoni läpi ja minua ällöttää koska niin se tekee ja ihan liian suurissa määrin ja miten veri virtaa suonissani niinhän se tekee vaikka välillä olisi parempi että se lopettaisi sen kokonaan. Eilen satoi, ja minä olin Linnanmäellä ystäväni kanssa vaikka pisarat tekivätkin mustan hupparini kosteaksi. Silti, minulla oli hauskaa ja oikeasti nauroin kun Raketti nappasi vatsan pohjasta ja laittoi kaiken sekaisin, minut ja kaiken sisälläni. Tänään olen joutunut kuuntelemaan sitä, kun vanhempani eivät halua välittää inhostani serkkuani kohtaan, vaan ovat sitä mieltä, että minun pitäisi pitää hänelle seuraa.
 Muttakun en minä halua, en halua tuntea itseäni huonoksi kun olen erilainen kuin muut.

Ostin eilen uudet housut, ja olen lihonut järkyttäväksi. 44. Vittu, mikä vitun sika musta on tullut? Haluan laihtua. Mutta en jaksa. Tapan itseni kohta kun tälle ei tule loppua.

Tosiaankin, itseinho huipussaan. Riitelin (väittelin) Rakkaan kanssa viimeyönä, itkin hysteerisesti ja halusin satuttaa. En satuttanut, en veitsillä, oletteko te ylpeitä minusta nyt? Minä en ole, sillä pohkeeseen sattuu kuitenkin, kynteni olivat terävämmät kuin mitä muistin... Anteeksi, mutta ei se oikeasti ollut tarkoitus, uskotteko?

Puolentunnin päästä minun pitäisi lähteä kohti keskustaa, tapaamaan kavereita (ja yhtä pikku Möhkistä joka on liian ihana ollakseen vain kaveri) ja viettämään hauskaa iltaa. Uskaltaisinkohan paljastaa missä merkeissä? No, ehkä uskallan. Menen katsomaan LM.C nimistä japanilaista bändiä, älkää ernuksi leimatko ;__; Tykkään vain ja kuuntelen, mutta en kyllä ole mitenkään normaalin fanikannan näköinen... Älkää ernuksi leimatko, en ole. En ainakaan haluaisi olla...

Anteeksi, itsetunto (mikä itsetunto?) alkaa taas vaivata... Minä menen syömään ja sitten keskustaan. Heihei.



Rosaline

Mä en oikeesti tiedä mitä mulle kuuluu. Kuuluuko hyvää vai huonoa. Vai jotain siltä väliltä.

Mun elämä on aika vuoristorataista tällä hetkellä. Välillä oon pilvissä ja välillä helvetissä, mutta välitilaa ei paljoakaan ole - ja jos onkin, niin se on se kaikkein kamalin tunne, koska juuri silloin ei oikeasti tiedä mitä pitäisi tehdä vai pitäisikö tehdä mitään.

Hirveän vaikea nyt on kuvata miltä tuntuu. Se tuntuu ehkä siltä kun tärkein ihmisesi ei kerro sinulle mikä vaivaa ja itsekään et osaa kertoa itsellesi.
Ehkä siltä kun raavit itsesi verille kun ahdistaa ja kutittaa.
Ehkä siltä että sinun pitäisi tehdä vaikka mitä mutta et jaksa tehdä mitään.
Ehkä siltä että et vain osaa sanoa mitään. Että sinusta tuntuu että olet hyödytön.
Viekää pois, sillä ehkä ja että ovat sanat mitä vihaan juuri nyt kaikkein eniten.

Mua on muuten alkanut häiritä se, että mun kirjotukset muuttuu päivä päivältä kerta kerralta abstraktimmiksi. Ennen kerroin mitä on tapahtunut, mitä kuuluu, kerroin selvästi miten menee. Mutta nykyään eksytän teidät ja itseni siihen etten edes oikein osaa löytää tietä pois tästä kirjainten viidakosta, johon joskus lapsena eksyin. Mitä te olette mieltä, kumpi on parempi? Ja onko tässä blogissa enää mitään järkeä edes, kun en itsekkään tajua välillä mistä puhun?

Olen harkinnut kaapista ulos tulemista vanhemmilleni. Ehkä he ymmärtäisivät sen. Toivottavasti. Sillä minusta ei enää ole pitkään piilottelemaan näitä tunteita sisälläni. Tunteita Rakasta kohtaan.



Rosaline

Leikkasin itseäni tänään vahingossa perunankuorimaveitsellä käteen. Nyt haluan vain viillelläviillelläviillellä, tahdon nähdä vertavertaverta. En kestä sitä että olen näin selkärangaton mutta tänään en oikeasti jaksa taistella vastaan.

Rakkaallani menee huonosti, hänen kotonaan ollaa kohtuuttomia. Minun on vaikea vaikuttaa mihinkään, sillä asun n. 200 km päässä hänestä, mutta se tuntuu niin pahalta. Haluaisin auttaa, helpottaa hänen oloaan mutten vain kykene siihen.

Minulta löytyy paljon enemmän ajatuksia kuin mitä kykenen sanoiksi kirjoittaa. Haluaisin kirjoittaa paljon, ideoita olisi vaikka muille jakaa mutta en vain osaa. Mutta. Syksyyn mennessä minulla on joko runokokoelmallinen runoja ja novellikokoelmallinen novelleja. Haluan että on.







Rosaline